Osavuosikatsaus Q2/2026, 13.8.2026:
”Marimekon liikevaihto oli lähes edellisvuoden ennätystasolla, kun kansainvälinen myynti kasvoi edelleen toisella neljänneksellä Aasian-Tyynenmeren alueen vetämänä. Haastava markkinatilanne vaikutti vähittäismyyntiin Suomessa.
Marimekon liikevaihto toisella neljänneksellä oli 43,9 miljoonaa euroa (44,5). Suomessa toimintaympäristö oli edelleen hyvin hintaherkkä ja taktinen, ja Marimekon vähittäismyynti kotimaassa laski vahvasta vertailukaudesta tiettyjen odotuksia heikommin menneiden myyntikampanjoiden seurauksena. Esimerkiksi yhteen vuoden pääkampanjoistamme, kesänaloitukseen Esplanadin muotinäytöksineen, vaikutti sateinen sää. Tukkumyynti puolestaan jatkoi kasvuaan, osin kertaluonteisten kampanjatoimituksien tukemana, ja liikevaihto Suomessa laski seitsemän prosenttia. Kansainvälisillä markkina-alueilla erityisesti vähittäismyynti kehittyi erinomaisesti ja yhteensä kansainvälinen liikevaihto nousi toisella neljänneksellä seitsemän prosenttia. Maantieteellisesti vahvinta kasvu oli Aasian-Tyynenmeren alueella.
Vertailukelpoinen liikevoittomme huhti–kesäkuussa oli 5,1 miljoonaa euroa (6,5) eli 11,7 prosenttia liikevaihdosta (14,6). Tulosta heikensi erityisesti kiinteiden kustannuksien kasvu. Myös liikevaihdon lasku vaikutti liikevoittoon. Suhteellisen myyntikatteemme parantuminen vaikutti puolestaan myönteisesti liikevoiton kehitykseen. Liiketoiminnan rahavirta kasvoi toisella neljänneksellä ja taloudellinen asemamme säilyi vahvana.
Tammi–kesäkuussa liikevaihtomme kasvoi kansainvälisen myynnin nousun myötä kaksi prosenttia ja oli 85,3 milj. euroa (84,1). Vertailukelpoinen liikevoittomme oli 10,4 milj. euroa (10,9) eli 12,2 prosenttia liikevaihdosta (13,0). Taloudellinen ohjeistuksemme vuodelle 2026 säilyy muuttumattomana: arvioimme liikevaihdon vuonna 2026 kasvavan edellisvuodesta ja vertailukelpoisen liikevoittomarginaalin olevan arviolta noin 16–19 prosenttia.
Marimekon kevättä värittivät kukat ja ikoninen kuviotaide. Huhtikuussa Milanon designviikolla Osteria Fiori di Marimekko -tapahtumassa nähdyt kukkakuviot olivat pääosassa myös, kun Marimekko-päivää vietettiin Helsingissä ja Tokiossa. Uusinta mallistoamme ja kuviotaidettamme tutuksi yhteisöllemme tekivät myös tapahtumat esimerkiksi Pariisissa, New Yorkissa ja Bangkokissa. Helsingissä ilahdutti myös kevään toinen asiakasyhteisöllemme suunnattu Marimekko & Friends -konsertti, jossa Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Ares esiintyi Aleksinkulman myymälämme katolla. Taipeissa puolestaan yhteistyö Kimpton Da An -hotellin kanssa tarjosi vieraille kokonaisvaltaisen Marimekko-elämyksen. Luovat tapahtumat ja kokemukset, jotka rakentavat Marimekon maailmaa ja kulttuurista merkitystä ovat tärkeä osa jatkuvaa brändityötämme ja vahvistavat asiakassuhteita.
Toisella neljänneksellä myyntiin tuli kolme yhteistyömallistoa, jotka tukevat Marimekon bränditunnettuuden kasvattamisessa eri puolilla maailmaa. Marimekon kukkakuviot koristavat yhdessä Kalevala Korun kanssa lanseeratun korumalliston lisäksi globaalin teknologia-asuste- ja lifestylebrändi CASETIFYn kanssa tehtyä rajoitetun ajan saatavilla olevaa mallistoa, johon kuuluu tuotteita puhelimenkuorista ja tablettikoteloista älykellorannekkeisiin ja korttikoteloihin. Yhdysvaltalaisen mattovalmistaja Ruggablen kanssa tehty erikoismallisto puolestaan sisältää niin kukkia kuin muita Marimekolle tunnusomaisia abstrakteja kuvioita.
Myymäläverkostomme laajeni huhti–kesäkuussa edelleen, kun eri puolilla Aasiaa avattiin kuusi uutta Marimekko-myymälää ja kolme pop-up-myymälää muutettiin varsinaisiksi myymälöiksi. Aasian-Tyynenmeren alueella on nyt jo yli 100 Marimekko-myymälää ja -shop-in-shopia. Lisäksi Marimekolle uusilla markkinoilla Filippiineillä avautui toukokuussa ensimmäiset pienet shop-in-shopit kolmessa tavaratalossa Manilassa ja katsauskauden jälkeen Indonesiassa avattiin kaksi shop-in-shop-myymälää. Marimekon lanseeraus Indonesiassa ja Filippiineillä on meille luonteva askel vahvistaa läsnäoloamme Kaakkois-Aasian dynaamisilla markkinoilla.
Toimintaympäristö jatkui vuoden toisella neljänneksellä epävarmana kaikilla markkina-alueilla geo- ja kauppapoliittisten jännitteiden vuoksi, mikä heijastuu kuluttajien luottamukseen monissa maissa. Huolimatta Suomen vientiteollisuuden viimeaikaisesta myönteisestä kehityksestä kuluttajien luottamus kotimaassa on edelleen heikolla tasolla, vaikka se parani hieman neljänneksen lopulla, mikä itsessään on rohkaisevaa. Jo pitkään jatkunut haastava yleinen markkinatilanne edellyttää entistäkin luovempia ja ketterämpiä toimintatapoja, joita muun muassa tekoälyn ja uusien teknologioiden hyödyntäminen mahdollistaa meille. Me Marimekossa uskomme, että tulevaisuuden voittajabrändit määritetään haastavammissa markkinatilanteissa. Muutama vuosi sitten asetetut pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ovat ennallaan ja viitoittavat erinomaisesti pidemmän ajan suuntaamme. Nykyistä turbulenttia toimintaympäristöä peilaten yhtiön hallitus on tänään päättänyt asettaa uudet, keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet, joiden mukaisesti Marimekko tavoittelee 10 %:n vuosittaista liikevaihdon kasvua. Tavoite vertailukelpoiselle liikevoittomarginaalille on myös keskipitkällä aikavälillä 20 %.
Marimekon laajaa asiakasjoukkoa puhutteleva omaperäinen lifestyle-brändi sekä vahva taloudellinen asemamme luovat meille erinomaisen pohjan jatkaa johdonmukaista työtämme ja panostuksiamme kasvuun – niin kotimaassa kun kansainvälisillä markkinoilla. Haluan kiittää henkilöstöämme ja kumppaneitamme määrätietoisesta työstä. Suuntaamme syksyyn päättäväisin mielin.”
Tiina Alahuhta-Kasko