70 vuotta oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolesta – Marimekko juhlistaa Helsinki Pridea

Tasan 70 vuotta sitten näkemyksellinen nainen Armi Ratia perusti Marimekon. Hänen unelmansa oli antaa ihmisille voimaa olla onnellisia omana aitona itsenään. Marihenki onkin aina perustunut reiluuteen, yhdenvertaisuuteen ja monimuotoisuuden arvostamiseen. Tänä vuonna haluamme tehdä tasa-arvotyötämme entistä näkyvämmäksi – julkaisemme Tasaraita-erikoistuotteiden lisäksi sateenkaarivaikuttaja Mona Blingin kolumnin onnesta ja ilosta.

Tasaraita-kuosi syntyi vuonna 1968, kun Annika Rimala halusi suunnitella kokoelman trikoovaatteita, jotka sopisivat kaikille ikään, kokoon ja sukupuoli-ilmaisuun katsomatta. Vuosien saatossa Tasaraidasta muodostui Marimekon symboli tasa-arvolle. Lahjoitamme jokaisesta ostetusta erikoismalliston tuotteesta osuuden Helsinki Pridelle.

Pride in Progress – edistysaskelia kohti tasa-arvoista maailmaa

Helsinki Pride juhlii vuonna 2021 moninkertaista merkkivuotta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta homoseksuaalisten tekojen kriminalisoinnin poistamisesta Suomessa, 40 vuotta homoseksuaalisuuden poistumisesta mielenterveysluokituksesta sekä 30 vuotta Helsinki Pride -yhteisön perustamisesta. Marimekko onnittelee Helsinki Pridea! Olemme tänä vuonna Helsinki Priden virallinen platinum-tason kumppani ja mukana edistämässä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia. Tänä kesänä Pride-kulkue marssii koko Suomessa kaikissa sateenkaaren väreissä virtuaalisesti. Kulkue avautuu Pride-viikolla 28.6. ja siihen voi osallistua mistä päin maailmaa tahansa 4.7. asti.

Lue Mona Blingin kolumni.
Löydä Tasaraita-erikoistuotteet.