70 vuotta oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolesta – Marimekko juhlistaa Helsinki Pridea

Tasan 70 vuotta sitten näkemyksellinen nainen Armi Ratia perusti Marimekon. Hänen unelmansa oli antaa ihmisille voimaa olla onnellisia omana aitona itsenään. Marihenki onkin aina perustunut reiluuteen, yhdenvertaisuuteen ja monimuotoisuuden arvostamiseen. Tänä vuonna haluamme tehdä tasa-arvotyötämme entistä näkyvämmäksi – julkaisemme Tasaraita-erikoistuotteiden lisäksi sateenkaarivaikuttaja Mona Blingin kolumnin onnesta ja ilosta. Tasaraita-kuosi syntyi vuonna 1968, kun Annika Rimala […]

Lue lisää

Näin etsimme ekologisempia ratkaisuja ja keinoja kohti kiertotaloutta – seuraa mekon matkaa 

Vaatevallankumous on teemaviikko, jonka tarkoitus on iloita isoista ja pienistä edistysaskelista matkalla kohti parempaa, turvallisempaa, oikeudenmukaisempaa ja kestävämpää vaateteollisuutta ja toisaalta kiinnittää erityishuomiota niihin tekstiiliteollisuuden ongelmakohtiin, jotka kipeästi kaipaavat muutosta. Tempaus sai alkunsa, kun Rana Plazan vaatetehdas romahti Bangladeshissa vuonna 2013. Viikon tarkoitus on herättää keskustelua ja tuoda esiin vaatteemme valmistaneiden ihmisten tarinoita monisyisen globaalin tuotantoketjun toisessa […]

Lue lisää

Omat toiminnot hiilineutraaleiksi vuonna 2020 jatkuvan kehitystyön ja kompensoinnin ansiosta

Me Marimekossa haluamme olla eturintamassa kehittämässä jatkuvasti vastuullisempia tuotteita ja toimintatapoja. Emme halua jättää jälkeemme taakkaa tuleville sukupolville, vaan uskomme, että tulevaisuudessa ajattomat ja kestävät tuotteet tehdään tasapainossa ympäristön kanssa kiertotalouden periaatteita noudattaen. Olemme käynnistäneet useita hankkeita päästöjen vähentämiseksi merkittävästi koko arvoketjussamme aina raaka-aineista alkaen – tarkoituksenamme on linjata päästötavoitteemme vastaamaan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita. Jatkuvan […]

Lue lisää

Suosittujen Oiva-astioiden valmistus vaatii taitavia käsiä ja hyvää yhteistyötä

Sami Ruotsalaisen muotoilemat Oiva-astiat saapuivat kauppoihin vuonna 2009 ja löysivät heti suuren joukon ihailijoita. Jatkuvasti täydentyvää Oiva-sarjaa koristaa valikoima Marimekon tunnetuimpia kuvioita. Mutta mistä Oivat tulevat kauppojen hyllyille? Marimekolla on laaja ja monipuolinen tuotevalikoima, ja tuotteiden valmistaminen vaatii kattavan ja monitaitoisen toimittajakumppaneiden verkoston. Eri tuoteryhmiin liittyvää erityisosaamista on ympäri maailmaa, ja Marimekolle on keskeistä löytää […]

Lue lisää

Klassikkoja tekemässä – missä syntyy Jokapoika-paita?

Marimekon tuotteet suunnitellaan kestämään aikaa ja käyttöä. Ajaton tuotesuunnittelu on liiketoimintamme ydin ja vastuullisuusajattelumme kantava voima, sillä esimerkiksi vaatteiden käyttöiän kaksinkertaistaminen voi alentaa alan aiheuttamia päästöjä jopa 44 %. Vuokko Eskolin-Nurmesniemen vuonna 1956 suunnittelema Jokapoika-paita on loistava esimerkki aidosti ajattomasta tuotteesta – se on Marimekon pisimpään yhtäjaksoisesti tuotannossa ollut klassikkovaate. Mutta missä Jokapoika-paita syntyy vuonna […]

Lue lisää

Marimekko käynnisti 70-vuotisjuhlavuotensa Kööpenhaminan muotiviikolla digitaalisella näytöksellä

Marimekko käynnisti 70-vuotisjuhlavuotensa 2021 esittelemällä kevään 2021 vaatemallistonsa digitaalisesti Kööpenhaminan muotiviikolla. Keskiviikkona 12.8.2020 esitelty näytös kuvattiin Marimekon omassa kangaspainossa Helsingissä.  Marimekko on vahvasti sitoutunut ajattomaan ja kestävään designiin ja siksi Kööpenhaminan näytösasuissa nähtiin kevätmalliston lisäksi vintage-aarteita menneiltä vuosikymmeniltä.   Näytös oli myös kunnianosoitus Marimekon ainutlaatuiselle hengelle ja yhteisölle ja videolla esiintyykin yrityksen työntekijöitä eri puolilta organisaatiota. Katso näytös tästä 

Lue lisää

Marimekko ja UNIQLO lanseeraavat uuden, suomalaisen kesäelämän innoittaman keihäänkärkiyhteistyömalliston

Marimekon ja globaalin japanilaisen vaatebrändin Uniqlon yhdessä suunnittelema uusi, rajoitetun ajan saatavilla oleva kevät- ja kesämallisto tulee myyntiin huhtikuusta 2020 lähtien. Yhteistyömallisto on saanut inspiraationsa suomalaisesta kesäelämästä, ja se on yksi Uniqlon vuoden 2020 kärkiyhteistöistä. Naisille ja lapsille suunnattuun mallistoon sisältyy valikoima kesäisiä tuotteita, joiden kuoseina on Annika Rimalan ja Maija Isolan suunnittelemia ikonisia Marimekko-kuvioita. […]

Lue lisää

Kuluttajat arvioivat Marimekon Suomen vastuullisimmaksi muotibrändiksi

Marimekko on voittanut muotibrändien kategorian Suomen Sustainable Brand IndexTM 2020 -tutkimuksessa, joka arvioi Suomen B2C-markkinalla toimivien brändien vastuullisuutta. Kaikkien arvioitujen, eri toimialoja edustavien 195 brändin joukossa Marimekko sijoittui sijalle 30. Sustainable Brand IndexTM -tutkimus on Euroopan laajin riippumaton vastuullisuuteen keskittyvä bränditutkimus. Tulokset perustuvat kuluttajien esittämiin arvioihin, mikä tekee tästä saavutuksesta erityisen arvokkaan. Tutkimus kattoi yhteensä […]

Lue lisää

Polkuja kaikille

Marimekon luovassa yhteisössä yhdessä tekeminen on aina ruokkinut innovatiivisuutta ja omintakeisuutta. Luovuutta ruokkivan kulttuurin pohjan rakensi jo Marimekon perustaja Armi Ratia 1950-luvun alussa. Luovassa yhteisössämme kaikki polut ovat aina olleet avoinna jokaiselle, työskentelipä sitten suunnittelun parissa, myymälässä, kangaspainossa tai johtotehtävissä. Koska tasa-arvo on ollut osa Marimekon DNA:ta aivan alusta alkaen, olemme sitoutuneet edistämään sitä myös muun muassa […]

Lue lisää

Ikonisia kuvioita uraauurtavan vastuullisella kankaalla – Marimekon ja Spinnovan demotuotteet näyttävät suuntaa tulevaisuuden kestävämmälle tekstiiliteollisuudelle

Marimekko ja suomalainen kuituteknologiayhtiö Spinnova esittelivät 26.2.2020 ensimmäiset painokuosilliset vaatteet, joiden kangas on tehty Spinnovan teknologialla ilman haitallisia kemikaaleja valmistetusta puupohjaisesta kuidusta. Ikonisen Unikko-kuosin ja Marimekolle tunnusomaisten raitojen koristamat demotuotteet ovat osoitus kuituinnovaation tuomista mahdollisuuksista tulevaisuuden kestävämmälle tekstiiliteollisuudelle. “Vastuullisuus lähtee suunnittelusta. Me Marimekossa uskomme, että ajaton ja kestävä design, joka tuottaa asiakkaillemme iloa vuosiksi, on vastuullinen […]

Lue lisää