Marimekon laukut ja meikkipussit saavat kuvionsa Helsingissä

Kivenheiton päässä Herttoniemen metroasemalta Helsingissä painokoneet surraavat ja noin miljoona metriä kangasta kruunataan vuosittain Marimekon rohkeilla kuvioilla. Kaikki Marimekon myymälöissä myytävät metrikankaat nimittäin saavat kuvionsa yhtiön omassa painossa Helsingissä. Myös kaikissa Marimekon syksyn ja talven 2016 printtilaukuissa käytettävät kankaat on painettu Marimekon omassa painossa Herttoniemessä. Lisäksi meikkipussien ja pikkukukkaroiden kuviot syntyvät samassa paikassa.

”Oma kangaspainomme Helsingissä on Marimekon kuviomaailman ydin ja sielu. Kuviosuunnittelun edelläkävijyyden ja sujuvuuden kannalta on erittäin tärkeää, että suunnittelu ja paino toimivat saman katon alla. Olemme ylpeitä painokankaan suunnitteluosaamisestamme ja siitä, että saamme jatkaa painokangasperinnettä Suomessa”, kertoo Marimekon kodinmallistoa ja kuviosuunnittelua luotsaava Minna Kemell-Kutvonen.

Syksyn ja talven mallistosta löytyviä Helsingissä painettuja laukkuja ovat esimerkiksi Pieni Unikko -sarjan sekä Hamppu-sarjan laukut. Sarjojen laukut on ommeltu Virossa ja niiden hihnoissa on käytetty eurooppalaista lehmännahkaa. Tiesithän myös, että kaikissa nahkatuotteissamme käytetään materiaalina ainoastaan ruokateollisuuden sivutuotteena syntynyttä nahkaa?

Syksyn ja talven laukkumallistoihimme voi tutustua verkkokaupassamme osoitteessa marimekko.com.