…yhden asian, vaihtaisin isot metalliset laakaputket kevyemmiksi alumiinisiksi, sillä työhöni kuuluu paljon niiden nostelua ja kantamista. Marimekon toiminnassa arvostan esimerkiksi sitä, että ylijäämäkankaat lahjoitetaan eteenpäin kouluihin ja päiväkoteihin.”– Kahi Yau…
…nousi ennätyslukemiin ja oli 88 prosenttia kaikesta käyttämästämme puuvillasta. Tämän lisäksi uusien, vastuullisempien materiaalien kehittämiseen tähtäävissä hankkeissa, yhteistyössämme suomalaisen kuituteknologiayhtiö Spinnovan kanssa sekä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston vetämässä Ioncell™ -projektissa,…
…yhtiö, joka kierrättää yritystekstiilejä uudeksi kuiduksi ja korkealaatuiseksi raaka-aineeksi. Yritystekstiilejä ovat esimerkiksi käytöstä poistetut työvaatteet, sairaalatekstiilit ja – kuten Marimekon tapauksessa – tekstiilituotannon sivuvirrat. Olemme Marimekossa asettaneet kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet sekä…
Vastuullisuusviestinnän tavoitteena on tarjota sidosryhmillemme hyödyllistä, relevanttia ja vertailukelpoista tietoa Marimekon vastuullisuustyöstä, -tavoitteista ja niissä edistymisestä. Aiempien vuosien vastuullisuuskatsaukset löydät täältä. Vuoteen 2012 asti vastuullisuuskatsaukset sisältyivät vuosikertomuksiimme. Selvitys muista kuin…
…viivästysten välttämiseksi, yleisesti nousseiden kustannuksien negatiivisten vaikutuksien vähentämiseksi sekä parantaakseen varastojen hallintaa. Yhtiö seuraa tarkasti yleistä taloudellista tilannetta, kuluttajien luottamuksen ja ostovoiman kehittymistä sekä erilaisten poikkeustilanteiden vaikutuksia ja sopeuttaa toimintaansa…
…käytännössä homma opitaan jokapäiväisessä työssä”, Julle toteaa. Kahi ja Julle ovat yhtä mieltä siitä, että heidän työssään parasta on tietty vapaus. ”Saamme esimieheltämme työpyynnöt ja aikataulut, joiden pohjalta voimme suunnitella…
…käyttö on yksi tapa edistää tavoitetta. Marimekon kesän 2016 mallistosta löytyy tekstiiliteollisuuden jätteestä valmistetusta langasta tehty Stripe-trikoosarja. Kierrätyslangan raaka-aineet hankitaan alueilta, missä tekstiiliteollisuuden jätettä syntyy merkittävä määrä. Tuotannossa eriväriset lanka-…
Osake Marimekko Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä toimialaryhmässä kulutushyödykkeet. Marimekko Oyj listautui Helsingin Pörssin I-listalle maaliskuussa 1999 ja päälistalle 27.12.2002. Yhtiöllä on yksi osakesarja, ja osakkeilla on yhtäläinen…
…opiskelijat pääsivät päivän ajaksi tutustumaan jonkun suomalaisen yhtiön toimitusjohtajan arkeen. Marimekolla toimitusjohtajamme Tiina Alahuhta-Kaskon mentoroitavana vieraili huhtikuussa Tampereen yliopistossa johtamista opiskeleva Linda Helistö. Päivän aikana Linda pääsi näkemään ja kokemaan…