Tapaa valmistaja – liettualainen Tindra

…on työskennellyt Tindralla vuodesta 1996 lähtien. ”Olen pitänyt ompelemisesta lapsesta asti ja aluksi työskentelin linjaompelijana Tindralla. Nykyisin teen mallikappaleita eli ompelen mallituotteet alusta loppuun. Pidän työssäni luovuudesta, kun saan miettiä,…

Tapaa valmistaja: Marimekon kangaspaino Helsingissä

…”On ollut hienoa seurata alan kehitystä vuosikymmenien aikana. Kun tarkastamoon saatiin uudet koneet 2000-luvun alussa, työ helpottui huomattavasti. Marimekko on ainutlaatuinen paikka ja täällä kankaantarkastamossa saa joka päivä tuntea ylpeyttä…

Tapaa valmistaja – kiinalainen Newtex

…sopimusvalmistaja vuodesta 2008 lähtien työllistää itse noin 100 työntekijää ja välillisesti paikallisia yhteistyötehtaita yhtiön päämarkkina-alueet ovat Italia, Ranska, Espanja ja Yhdysvallat yhtiön käyttämät neule- ja ompelutehtaat ovat sosiaalisen vastuun SMETA…

Ostajan matkassa Viron-vierailulla

…mutta Sangarilla on vakiintunut asema ja luottoasiakkaita esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Ruotsissa ja Suomessa, mikä mahdollistaa toiminnan pidemmän aikavälin suunnittel*]}*un.” Kun saavumme tehtaaseen lokakuisena tiistaina puolilta päivin, ovat työntekijät täydessä työn touhussa.

Tiina Alahuhta-Kasko vieraili Marimekon kumppaneiden Kiinan-tehtailla

…helppo, ja alan toimijoilla on tässä asiassa laajemmaltikin kehitettävää. Esimerkiksi alan yhteiset aloitteet, kuten BSCI ja BCI auttavat kuitenkin eteenpäin. Toisekseen meidän pitää huolehtia pitkäaikaisista ja hyvistä suhteista sopimusvalmistajiimme saadaksemme…